Suomalaista “tasa-arvoa”

Lukekaa ihmeessä Ilta-Sanomista juttu Korhosen muistiosta. Asiasta on useampikin artikkeli Ilta-Sanomien nettisivuilla.

En oikein jaksa ymmärtää miten ahdasmielistä voi ihmisten suhtautuminen olla. Perhe-elämä on jokaisen oma yksityisasia, eikä seksuaalisella suuntautumisella saa olla mitään vaikutusta palkkaustilanteessa.

Vai pitäisikö sanoa: ei saisi. Olen niin monta kertaa hakannut päätäni seinään yrittäessäni keskustella umpiluupäisten homofobisten punaniskaheteroiden kanssa, etten enää oikein jaksa edes hämmästyä mistään.

Minulla on sentään helppoa, kun solahdan tähän valtavirran lokeroon, mutta en uskalla edes kuvitella mitä kaikkea vähemmistöön kuuluvat joutuvat joka päivä elämässään kohtaamaan. Pahinta on se, että monin paikoin Suomea saa pelätä myös henkensä puolesta.

En ymmärrä, enkä hyväksy.

Feministi vai ei?

Markku Jokisipilän kolumni Turun Sanomissa herätti minutkin taas miettimään feminismin määritelmää. Minua on aina ärsyttänyt se ääri-ilmiön leima joka feminismiin liitetään.

Toki tämä “ismi” voisi olla paremmin nimetty. Tuollaisenaan se viittaa vain feminiiniin, eli helposti tulee käsitys että feminismissä on kyse naisten nostamisesta miesten yläpuolelle. Tosiasiassa siinä on – tai pitäisi olla – kyse naisten nostamisesta miesten rinnalle samanarvoiseen asemaan.

Ne feministit, jotka ovat käsittäneet idean väärin, ja yrittävät jyrätä miehet täysin, pitäisi nimetä sovinisteiksi. Eikös “sovinismi” merkitse syrjintää sukupuolen perusteella, oli sitten kyseessä naisten tai miesten sortaminen?

Todellinen tasa-arvo ja vapaus on sitä, että jokainen voi tehdä valintansa miettimättä sitä sopiiko se johonkin rooliin (oli se sitten sukupuolirooli tai mikä muu tahansa) vai ei.

Ikävä tosiasia on etteivät naisten asiat länsimaissakaan ole niin hyvin kuin päältä katsoen luulisi. Tähän ikään mennessä olen joutunut kokemaan kaikki nuivat puolet naisena olemisessa, niin työelämässä kuin vapaa-aikanakin. Kun sain tyttäreni, vietin ensimmäiset viikot ahdistuneena hänen vierellään miettien, miten julmaa ja epäreilua voi elämä olla tytölle ja naiselle. Olin kovasti toivonut että siihen mennessä kun saan omia lapsia olisivat asiat aivan toisin. Ihan liian vähän on kuitenkin muuttunut. Osa muutoksista on jopa huomattavasti pahempaan suuntaan.

Olen silti toiveikas. Uskon että jos me vanhemmat ponnistelemme, saamme aikaan asioita jotka tekevät maailmasta paremman lapsillemme, olivat he sitten tyttöjä tai poikia.