Ei populaarikulttuurille?

Viimeisin lautakunnan kokous uhkasi käydä mielenkiintoiseksi.

Jouduimme päättämään Aboa-palkinnosta – jonka lopulta sai Riku Korhonen – ja juuri ennen kokousta Kokoomuksen Kossila kävi puhumassa meille vassareille omasta ehdokkaastaan. Koska Turussa – ja koko Suomessa – ns. populaarikulttuuri on syrjäytetty lähes täysin kulttuurisektorista, Kossila ehdotti että edes tämän kerran palkitsisimme populaarikulttuurin edustajan, kun kerran sellainen on listalle saatu.

Aboa-palkinnon saajaksi siis ei päästä hakemalla tai olemalla virkamiesten suosiossa, vaan ehdokkaaksi pääsevät ne joita aktiiviset kaupunkilaiset ehdottavat määräpäivään mennessä. Mukana pitää mielellään olla perustelut. Aboa-palkinto myönnetään nuorehkolle turkulaiselle taiteilijalle (kerran on myönnetty pariskunnalle, joten vaikka sanotaan että palkinto on henkilökohtainen ei sääntö ole aivan ehdoton) kannustukseksi. Jotain meriittiä pitää taiteilijalla olla, mutta periaate on ettei hän olisi “lyönyt itseään läpi” vielä täysillä, vaan että palkinto toimisi kannustimena ja tukena hyvin alkaneella uralla.

No, palkinnon saajaksi oli tänä vuonna ehdotettu nuorta turkulaista progressiivista rockia esittävää bändiä nimeltä Half Apple. Olin bändistä kuullut jo aikaisemmin, mutten valitettavasti ole vielä ehtinyt näkemään livenä. Tiesin heistä sen verran että ovat menestyneet kilpailuissa hyvin, ja arvostelut ovat olleet lähinnä ylistäviä.

Kannatin tietysti Kossilan ehdotusta. Jokseenkin surkuhupaisaa oli se, että minä (Vas) ja Kossila (Kok) olimme ainoat Half Applen puolustajat. Kossila piti hyvän puheen siitä miten Turulla olisi nyt oiva tilaisuus kumota pahoja puheita kulttuurivastaisuudestaan ja tukea nimenomaan populaarikulttuurin edustajaa tavalla, jonka symboli- ja mainosarvoa ei todellakaan voi väheksyä.

Lopputulos oli että lautakunnan mielipiteet kartoitettiin kättä nostamalla (kilpailevia ehdotuksia oli kolme), ja eniten käsiä saanut kirjattiin “yksimielisenä” päätöksenä pöytäkirjaan.

Pahin vitutus tuli vasta seuraavana päivänä. En todellakaan sano etteikö Korhonen olisi palkintoaan ansainnut, mutta palkintoja tulee uusia joka vuosi ja nyt olisi ollut mielestäni kerrankin hyvä tilaisuus ojentaa paskanjäykäksi ja elitistiseksi miellettyä mielikuvaa kulttuurielämästä ja palkita kerrankin nuori populaarikulttuurin edustaja.

Mikä on Half Apple? Juuri 18 vuotta täyttäneitä poikia, jo neljä vuotta yhdessä soittaneita, ja omakustannelevyjäkin on tullut useita. Kaikilla takana ja edessä musiikkiopintoja, ja suuri innostus musiikin tekemiseen.

Kuka on valmis myöntämään, että jos heidän sijallaan olisi ollut vaikkapa 17 v. sellisti samalla kokemuksella “meritoituneena”, hän olisi saanut palkinnon oitis? Minä olen 100 % varma että näin olisi käynyt.

Helvetti, kulttuuriskene on niin tajuttoman tekopyhää.

Sydän Kauhajoella

Mietin moneen kertaan mitä tästä kirjoittaisin.

Olen syntynyt Kauhajoella, ja perheeni muutti Turkuun kun olin alle vuoden vanha. Kauhajoella tuli lapsuudessa vietettyä kaikki kesät ja vähän talviakin, vielä teini-ikäisenäkin useita viikkoja kesäisin, isovanhempien luona lomaillen ja pellolla töitä tehden. Sipulien listimisestä on vieläkin arpi vasemmassa etusormessa muistona. Suurin osa suvustani on sieltä aikojen kuluessa lähtenyt kuka minnekin. Jälkikasvu lähti maailmalle parempia opiskelupaikkoja hakemaan, iäkkäämmät ovat tämän maailman jättäneet taakseen. Osa suvusta on kuitenkin siellä vielä.

Meidän perheemme juurtui ja rakastui Turkuun, ja kaikki nuoremmat sisarukseni ovat täällä syntyneet, ja täällä ollaan koko roikka vieläkin.

Kun työkaveri tuli sanomaan että Kauhajoella ammuskellaan koulussa, en ihan heti meinannut uskoa. Kuvittelin että se on jotain pilaa. Sitten tajusin ettei tuollaisesta kukaan leikkiä laske. Karmea totuus paljastui nopeasti.

Tapahtuma on rankka kaikille suomalaisille. Omaa järkytystäni syvensi se, että näin kävi omassa syntymäkunnassani – paikassa joka edusti minulle kesälomien onnelaa, isovanhempien rakkautta ja nostalgisia lapsuusmuistoja.

Suoritusyhteiskunnassa, jossa ihmisen arvo mitataan vain tuottavuudessa ja rahassa, ei ole mikään ihme jos epätasapainoisen nuoren mieli täyttyy vihasta kaikkea kohtaan. Mutta miten saataisiin ote näistä nuorista ennen kuin tasapaino on järkkynyt liikaa? Tai jopa ennen kuin se edes alkaa horjahdella?