(päivitetty  26.1.2009)

Olen 39-vuotias insinööri, kahden lapsen äiti. Elän avioliitossa itseni ikäisen miehen kanssa. Arki koostuu tavallisista asioista, työstä ja lasten kanssa olemisesta. Työkseni hoidan pienpanimoa, eli teen olutta ja vähän siideriäkin. Sivutoimenani on pieni ja vaatimaton toiminimi, lähinnä hyvällä tahdolla ja hyväntekeväisyydellä pyörivä pieni yritys, jonka avulla autan muutamia paikallisia muusikoita saamaan esiintymispalkkionsa laillisesti.

Tunnen itseni nuoreksi, sillä kaksi pientä lasta pitävät kyllä mielen virkeänä. Suurin anarkismi on ehkä jo minusta liuennut, mielipiteet ovat muuttuneet pohtivammiksi ja maailmasta tullut monimutkaisempi kuin miltä se näytti parikymppisenä. On kuitenkin vielä paljon asioita, kuten lasten ja nuorten oikeudet sekä kulttuurin tekijöiden tekijänoikeudet ja toimeentulo, joissa mielipiteeni ovat varsin tulisia. Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ovat tärkeitä minulle.

Olen kyllästynyt oman edun tavoitteluun, yhden asian liikkeisiin ja yksisilmäiseen fanatismiin. Ihannemaailmassani tehtäisiin yhteisesti ja solidaarisesti työtä paremman yhteiskunnan – hyvinvointiyhteiskunnan – luomiseksi ilman oman egon pönkitystä. Meissä pitää olla sen verran kansallista ylpeyttä että pidämme huolta toisistamme, ja sen verran myötätuntoa että sitä liikenisi myös muille kansoille.

Työtä tekevän kansan – myös yrittäjien – työn ja elämän pitää olla palkitsevaa. Omalla työllä pitää tulla toimeen, ja ehkä jopa vaurastua. Pitää myös olla olemassa joustava ja nopeasti reagoiva turvaverkko, joka auttaa tarvittaessa työelämästä ja yhteiskunnan kelkasta pudonneita.

Maailmankatsomustani kuvaa ehkä parhaiten se että olen Skepsis ry:n jäsen (katso Linkit). Haluan eteeni konkreettiset todisteet ennen kuin uskon. Olen silti mielestäni avarakatseinen, sillä mahdottomaltakin tuntuvat asiat voi hyväksyä jos ne voidaan todistaa. Pidän siis tiedettä hyvässä arvossa, mikä on tietysti insinöörille aika loogistakin.

Tällä valtuustokaudella (2009 – 2012) olen Turun nuorisolautakunnan varajäsen. Olen myös Annan piirin jäsen (katso Linkit).

0 Kommentit to “Minä”



  1. Ei kommentteja vielä

Jätä kommentti