Kesä ja tunteet kuumina

Tuli äänestettyä ennakkoon, kun marketissa sattui äänestyspaikka kohdalle. Veikkaan että nämä kauppapaikkojen ennakkoäänestyspisteet ovat nostaneet äänestysprosenttia joka vaaleissa. Täytyy myöntää että itsellenikin se teki asian helpoksi.

Rehellisesti sanottuna poliittinen minäni on kärsinyt melkoisia kyynisyyden ja voimattomuuden puuskia. Tuntuu että ihan sama mihin suuntaan potkii, maailma on ja pysyy epäreiluna. Lamakin on vain tekosyy nitistää kaikki pienituloiset, perheelliset ja vanhukset porvarin nyrkin alle. Vihreät ovat avoimesti kaikkien peruspalvelujen romuttamisen kannalla oikeiston rinnalla.

Kaupungin johto törsää kaiken sen mitä duunarien työstä ja veronmaksajien palveluista säästetään. Miksi kannattaisi tapella?

Ehkä kuitenkin kannattaa, sillä kyse on meidän elämästämme, meidän kaupungistamme.

Tänään olisi ollut klo 17 mielenosoitus kaupungin palvelujen puolesta, ikävä kyllä en ehtinyt joukkoon mukaan. Jos haluat osallistua mielenilmauksiin kaupunkilaisten peruspalvelujen puolesta, lisää tilaisuuksia on tässä:

• maanantaina 8.6.2009 klo 15:30, lähtöpaikka Yliopistonkatu 27 (kaupunginhallituksen kokous)

• maanantaina 15.6.2009 klo 17:00, lähtö kauppatorilta, siitä edetään kaupungintalolle

Tiedän jo nyt etten pääse noista kumpaankaan, mutta olen hengessä mukana.

Tapelkaa! Meitä on enemmän kuin kaupungin sika(ri)portaan ihmisiä.

0 Kommentit to “Kesä ja tunteet kuumina”



  1. Ei kommentteja vielä

Jätä kommentti