Terveellisempää ruokaa

Helsingin Sanomissa oli yleisönosastokirjoitus, jossa moitittiin sitä ettei kaupoista saa ruokaa jota ei olisi tungettu täyteen lisäaineita. Ymmärsin että kirjoittaja olisi allerginen joillekin lisäaineille.

Törmään samaan ongelmaan kaupoissa joka kerta. En ole allerginen, mutta haluan ostaa lapsilleni ruokaa jossa olisi mahdollisimman vähän E-koodeja. En usko että kaikenlaisten synteettisten kemikaalien syöminen päivittäin on hyväksi ihmisille.

Ainahan voi tehdä kaiken alusta asti itse, jolloin lisäaineita ei varmasti ole ruuassa, mutta vaikkapa jogurttien, juustojen ja viilien tekeminen on hivenen hankalaa. Kerrostaloasunnossa ei yksinkertaisesti ole tiloja.

Kierrän kaikki kevyttuotteet yleensä kaukaa, sillä niissä käytetään aspartaamia, asesulfaamia ynnä muita keinotekoisia makeutusaineita. Elintarviketekniikan insinöörinä olen jonkin verran perehtynyt näiden aineiden sivuvaikutuksiin, tosin tulokset ovat osin ristiriitaisia, mutta pelaan varman päälle. Samaten karsastan natriumglutamaatin makua – ei siis lihaliemikuutioita jokapäiväiseen ruuanlaittoon! Toki niitä joskus on lähes pakko käyttää, mutta todella harvoin. Olen joskus jopa tehnyt lihalientä itsekin. Hyvin työlästä se on, mutta maku on ihana.

Astmaatikolle lisäaineet ja mausteet ovat aina riski, joten niitä olisi osattava varoa. Joillekin ne aiheuttavat myös migreenioireita. Ongelma on että jollei osaa kaikkia E-koodeja ulkoa tai muista kantaa koodiavainta mukanaan, on aika vaikea päätellä mitä lisäaineita tuotteessa on oikeasti käytetty. Teollisuus junttasi E-koodit aikanaan läpi vähentääkseen pakkaustekstien määrää ja osittain varmasti myös sen vuoksi ettei pitkä litania kemikaalien nimiä pelottaisi asiakkaita. Minusta nuo koodilitaniat ovat kuitenkin vielä pelottavampia, koska en ikinä muista kantaa koodiavainta mukanani tarkistaakseni mitä ne tarkoittavat.

Lisäaineiden vähentäminen olisi melko helppoa. Se vaatisi tietysti teollisuudelta ja kaupalta lisää työtä, koska säilyvyysaikojen lyheneminen pakottaa seuraamaan tuotteiden kiertoa vielä tarkemmin. Kuluttajien pitäisi myös lakata ostamasta “liian valmiita” tuotteita, eli tehdä vähän edes itse. Joissain tuoteryhmissä pakastetuissa versioissa on vähemmän lisäaineita kuin eineksissä, joten valinnoilla voi vaikuttaa.

Viime kädessä valintaja on kuluttajan. Mitä me suostumme syömään?

Feministi vai ei?

Markku Jokisipilän kolumni Turun Sanomissa herätti minutkin taas miettimään feminismin määritelmää. Minua on aina ärsyttänyt se ääri-ilmiön leima joka feminismiin liitetään.

Toki tämä “ismi” voisi olla paremmin nimetty. Tuollaisenaan se viittaa vain feminiiniin, eli helposti tulee käsitys että feminismissä on kyse naisten nostamisesta miesten yläpuolelle. Tosiasiassa siinä on – tai pitäisi olla – kyse naisten nostamisesta miesten rinnalle samanarvoiseen asemaan.

Ne feministit, jotka ovat käsittäneet idean väärin, ja yrittävät jyrätä miehet täysin, pitäisi nimetä sovinisteiksi. Eikös “sovinismi” merkitse syrjintää sukupuolen perusteella, oli sitten kyseessä naisten tai miesten sortaminen?

Todellinen tasa-arvo ja vapaus on sitä, että jokainen voi tehdä valintansa miettimättä sitä sopiiko se johonkin rooliin (oli se sitten sukupuolirooli tai mikä muu tahansa) vai ei.

Ikävä tosiasia on etteivät naisten asiat länsimaissakaan ole niin hyvin kuin päältä katsoen luulisi. Tähän ikään mennessä olen joutunut kokemaan kaikki nuivat puolet naisena olemisessa, niin työelämässä kuin vapaa-aikanakin. Kun sain tyttäreni, vietin ensimmäiset viikot ahdistuneena hänen vierellään miettien, miten julmaa ja epäreilua voi elämä olla tytölle ja naiselle. Olin kovasti toivonut että siihen mennessä kun saan omia lapsia olisivat asiat aivan toisin. Ihan liian vähän on kuitenkin muuttunut. Osa muutoksista on jopa huomattavasti pahempaan suuntaan.

Olen silti toiveikas. Uskon että jos me vanhemmat ponnistelemme, saamme aikaan asioita jotka tekevät maailmasta paremman lapsillemme, olivat he sitten tyttöjä tai poikia.

Metsään, mutta tunteella

Turun Sanomien mielipidesivuilla viime viikkoina käyty keskustelu rokotteista ja niiden tarpeellisuudesta lienee parhain osoitus siitä, miten metsään mennään kun lähdetään fanaattisesti ja tunteella kritisoimaan asioita joita ei oikeastaan ymmärretä.

Itseään tutkijaksi ja kirjailijaksi tituleeraava Yves Delatte on käynyt yhden miehen sotaa tiedettä ja rokotuksia vastaan. Ongelma on, ettei hän näytä kirjoituksiensa perusteella tietävän kummastakaan paljoakaan, tai ainakaan hän ei osaa esittää tukevia perusteita kannalleen. Pistää oikein miettimään onko kyseessä keksitty henkilö ja ovela provokaatio.

Tutkijalla pitäisi olla hallussaan loogisen päättelyn taito, sekä ymmärrys siitä, että päätelmien pitää perustua faktoihin eikä tunteisiin. Yhdisteltävien faktojen pitäisi myös liittyä toisiinsa jollain tavoin. Jos kirjoittaja väittää mm. että suurin piirtein kaikki nykyään diagnosoitavat taudit johtuvat rokotuksista, että isorokko on muuttunut aids-epidemiaksi, että tuberkuloosi muuttuu resistentiksi rokotuksien vuoksi, tai että sairaus muuttuu vaaralliseksi jos sitä hoidetaan lääkkeillä, ei voi kuin ihmetellä millä lihaksilla tämä henkilö kutsuu itseään “tutkijaksi”. Hän yhdistelee asioita mielivaltaisesti, ja esittää johtopäätöksensä “syvällä rintaäänellä” suurena totuutena, josta on tietoa “jossain”.

Vanha vitsi sanoo että jäätelön syöminen on hukkumisriski, koska kesällä syödään paljon jäätelöä ja samaan aikaan hukkumiskuolemat lisääntyvät. Delatten päättelyissä on pitkälti samaa tilastojen väärintulkinnan logiikkaa.

Kirjoittajalla eivät näytä olevan edes perustiedot hallussa. Hän väittää mm. että rokotuksia pitää tehostaa 2 – 5 vuoden välein (mitä rokotuksia?) ja että rokotteella ei saa elinikäistä immuniteettia. Perään hän heittää että lääkeaineet ovat myrkyllisiä.

En muista tarvinneeni sitten lapsuuden mitään tehosterokotuksia (jäykkäkouristusrokotettakaan ei tarvitse ellei työ tai matkustus sitä vaadi). Ja toki lääkeaineet ovat myrkyllisiä, niin ovat monet ns. luontaislääkkeetkin, kyse on annostelusta. Mitä hyötyä lääkkeistä olisi elleivät ne olisi myrkyllisiä? Siihen niiden tauteja tappava teho perustuu.

Jokainen peruskoulun käynyt on saanut kuulla että bakteerit muuttuvat resistenteiksi turhan antibioottien käytön vuoksi, tai jos antibioottihoito jätetään kesken. Suomea uhkaa lähinnä Venäjältä leviävä resistentti tuberkuloosi, joka sai alkunsa siitä että mm. vankiloissa tuberkuloosin hoitoon annettiin liian vähän lääkkeitä, jolloin tauti ei parantunut, mutta kanta sai resistenssin. Sama ilmiö toimii köyhissä oloissa kaikkialla: ei ole varaa ostaa koko lääkekuuria, jolloin syömällä vain osa lääkkeistä ainoastaan vahvistetaan taudin aiheuttajaa.

Rokotteiden hyödyn kiistäminen on suorastaan tyhmää. Toki on asiallista keskustella niiden haittavaikutuksista, ja siitä haluaako itseään tai lapsiaan rokotettavan, mutta jos lähtee ristiretkelle rokotteita vastaan on syytä olla hyvin varustautunut.

Ei ole tietenkään mitään järkeä väittää että rokoteohjelma olisi nykyisellään täydellinen. Perustutkimusta aiheesta tarvitaan jatkuvasti, ja käytäntöjä voidaan (ja on syytä) muuttaa jos tulokset antavat aihetta. Toivoisin vain että ihmiset osaisivat pitää asiat asioina. Fanaattisella yksisilmäisyydellä saa vain vahinkoa aikaan.

Poliittisten tavoitteiden määrittelystä

Olen yrittänyt selkeyttää ajatuksiani siitä, mitkä ovat vaaliteemani, eli ne asiat joihin haluaisin erityisesti kiinnittää huomiota. Se on vaikeaa, sillä on niin paljon tärkeitä asioita joista olen kiinnostunut. Uusia tulee esiin joka päivä lehteä lukiessa.

Ihmisen motiivit lähtevät aina omasta elämästä. Kulttuurilautakuntaan lähdin koska mieheni on muusikko, ja halusin tutustua Turun kulttuurivaikuttamiseen paremmin. Kenttä on kuitenkin niin laaja, että toisinaan tuntuvat asiat hajoavan käsiin. Omat intohimoni rajoittuvat pääasiassa populaarikulttuurin puolelle, ja ei ole salaisuus että olen rock-ihminen.

Perheen kasvamisen myötä olen kiinnostunut kaikesta, mikä vaikuttaa lapsiperheen elämään. Vastustan ehdottomasti Lehtolaakson myymistä (olemme asuneet Lehtolaakson asunnossa, ja olimme hyvin tyytyväisiä), kuuntelen herkällä korvalla ihmisten kertomuksia päivähoidon toimivuudesta tai toimimattomuudesta, ja olen huolissani terveydenhoidon palvelujen saatavuudesta. Huokea asuminen ja toimivat palvelut ovat lapsiperheille elintärkeitä.

Sama koskee tietysti vanhuksiakin. Vaikka korostan monesti miten tärkeinä pidän lapsiperheiden asioita, se ei tarkoita että asettaisin iäkkäämmät “kakkossijalle”. Nämä ryhmät eivät mielestäni kilpaile keskenään. Ikääntyminen on meillä kaikilla edessä.

Jossain vaiheessa kysytään varmasti kantaani ainakin kuntaliitoksiin. Olen varovaisen myönteinen, mutta toistaiseksi näyttää siltä ettei Turkua olla ihan heti kasvattamassa lähikuntien alueelle. En usko että isommaksi kasvaminen automaattisesti tekisi kunnasta toimivamman, mutta Turun tapauksessa se voisi olla hyvä vaihtoehto, sillä ympäristökuntien asukkaista iso osa käy Turussa töissä.

Yksittäisten asioiden rinnalla (tai sijaan) haluan korostaa sitä että olen aina vasemmistolainen, ja korostan sekä yksilöiden että yritysten yhteiskuntavastuuta.

Päättäjän on oltava rehellinen

Helsingin Sanomat uutisoi tärkeästä aiheesta, päättäjien sidoksista jotka voivat vaikuttaa päätöksentekoon.

Olen jo pitkään ihmetellyt miksi valtuutettujen sidoksista muille sektoreille puhutaan niin vähän. Järkikin jo sanoo, että jos istut sekä paikallisen osuuskaupan hallintoneuvostossa että kunnanvaltuustossa, et ole rehti jos teet päätöksiä siitä saako kauppa tonttimaata kunnan alueelta. Se on tavallisille suomalaisille selvää, muttei näköjään valtuutetuille itselleen.

Systeemin pitäisi olla sellainen, ettei näitä “tuplapaikkoja” pääsisi syntymään. Jos valtuutettuna on henkilö, joka vaikuttaa vahvasti paikallisessa yrityksessä, hänen on oltava jäävi päättämään ko. yritystä koskevissa asioissa. Piste.

Sama koskee mielestäni myös kunnan työntekijöitä. Tuntuu ikävältä, että monissa luottamuselimissä on – kautta Suomen – runsaasti kuntien työntekijöitä. Tällä tavoin he joutuvat samaan asemaan kuin em. “osuuskauppavaltuutetut”.

Poliittisen päätöksenteon kannalta on erittäin haitallista se, että näistä sidoksista ei pyritä eroon. Luulisin että luottamus politiikkaan on muutenkin kuralla, pitääkö sitä ehdoin tahdoin vielä huonontaa.

En tarkoita etteivätkö eri sidosryhmien edustajat saisi pyrkiä valtuustoihin tai luottamustehtäviin, mutta pitäisi olla selviö että “omista asioista” päätettäessä nämä ihmiset jäävätään.

En katso Osuuskaupan menettelyjä muutenkaan hyvällä. Turusta on hävitetty lähes kaikki yksityiset lähikaupat, ja tilalla on S-marketteja. Kauppiaat on syöty alalta pois, pienet ketjut hävitetty, kuten esimerkiksi Ruokavarasto, jossa itsekin olin opiskeluaikana töissä.

Turun keskustassa TOK ahmii itselleen korttelin toisensa jälkeen, hävittäen yksilölliset pikkuputiikit. Jopa hampurilaisketju Hesburger on myynyt puolet itsestään Osuuskaupalle. Miksi Börsin korttelissa ei ole enää MacDonaldsia? Koska TOK päätti valloittaa koko korttelin ja ajoi muut vuokralaiset pois. Muutama viikko sen jälkeen kun TOK vakuutteli ettei paikalle tule Hesburgeria alkoi Hesburger-ravintolan rakentaminen.

Enkä nyt tarkoita että MacDonalds olisi sen parempi ketju, haluan vain tuoda esiin tapahtumaketjun joka otti minua päähän.

Foorumiin on nyt tulossa liuta Osuuskaupan ravintoloita. Miksi?

Kasvista lautaselle

Olen pidemmän aikaa paininut ruokaongelman kanssa. En haluaisi kokonaan luopua lihasta, mutta kevennystä ruokailutottumukseni ehdottomasti kaipaavat.

Ongelmani on se, etten osaa tehdä kasviksista mitään. Kurkku ja tomaatti menevät sellaisenaan, samoin kuin monet muut kasvikset, mutta siihen se sitten melkein jää. Pitäisi varmaankin lähteä ruoanlaittokurssille.

En usko kasvissyönnin maailmaa parantavaan voimaan, sillä Suomeen suurin osa kasviksista ja hedelmistä tuodaan ulkomailta, tehoviljelmiltä, joko lento- tai laivarahtina. Se ei ole ekologista, ei myöskään kasvihuoneissa kasvattaminen. Fennovegaanit herättelivät aikoinaan ajatusta lähiruoan käyttämisestä, mutten tiedä miten sen sittemmin kävi – Suomessa kun kasvistuotanto on vuodenaikojen vuoksi rajallista. Ainakin tämä suuntaus hävisi nopeasti otsikoista.

Lihan tai eläinperäisten tuotteiden syönti sinänsä ei ole mielestän eettisesti väärin. Huomiota pitäisi kiinniittää siihen miten niitä tuotetaan ja kuinka usein niitä syödään. Omavaraistalouksissa lihaa ei syödä usein. Kerran viikossa tai parissa riittäisi mainiosti. Kasvisten tueksi voi ravintoon lisätä maitoa, juustoa ja munia, ja mielellään tietysti luomusellaisia. Omasta tilasta voi suurin osa suomalaisia vain haaveilla, jos nyt ylipäätään sellaista haluaisivat, joten lähiruoka tai luomuruoka on paras vaihtoehto.

Ongelma tiivistyy kaupan hyllyn edessä. Mistä sitä lähiruokaa saisi? Ketjumarketeista on aika toivotonta löytää niitä. Muutenkin vaihtoehdot ovat suurten ketjujen myymälöissä onnettomia. Sekään ei houkuttele että lähtisin autolla kiertämään kaupungin ulkopuolelle suoramyyntiä etsien, eikä se olisi järkevääkään.

Jotain haluaisi asialle tehdä, mutta mitä?

Jospa aloittaisi kuitenkin sillä ruoanlaittotaidon hankkimisella. Jos saisi muutakin lämmintä kasvista pöytään kuin täytetyt kesäkurpitsat. Kyllähän Google löytää reseptejä netistä pilvin pimein, mutta hyödyllisintä olisi oppia peruskäsittely, ja joitain valmistustapoja jotka sopisivat useille ruokalajeille. Ajatuksissa kummittelevat lounasruokaloiden latteat, harmaat ja mauttomat kasvisruoat. Ei kiitos, jotain muuta pitää saada.

Pitänee toimia vanhanaikaisesti ja mennä kirjakauppaan etsimään jotain sopivaa opusta.