Vimman bändi-illat häviämässä?

Tomi Arvas puhui asiaa Turun Sanomien Treffi-liitteessä. Voivottelin itse aikaisemmin Palatsin myymistä ja sitä miten se vaikuttaa nuorille muusikoille tarjolla oleviin keikkapaikkoihin, mutta nyt näyttääkin siltä että huokailin turhaan. Ilmeisesti keikat eivät kiinnostakaan.

Arvas ihmettelee mihin ovat yleisöstä hävinneet pojat, ja itse muusikonalut. Sitä sopii kysyä. On turha itkeä ettei pääse minnekään keikalle, jos ei itse käy keikoilla – jollei kysyntää ole, toiminta kuihtuu. Yhtä ihmeellistä on se, että kuvitellaan uran etenevän kotona istumalla.

Olen kuullut paljon puhetta siitä että turkulaiset muusikot eivät osaa tehdä yhteistyötä. Muualla verkostoituminen ja suhteiden luominen on arkipäivää, ja muusikot pyrkivät hakemaan kontakteja jatkuvasti. Suhteilla pelataan paljon, kaveribändejä otetaan lämppäreiksi (tai kaverin bändille päästään lämppäriksi), järjestetään cover-iltoja, akustisia keikkoja jne. Suhteet ovat muusikoille tärkeitä.

Nämä suhteet eivät synny Facebookissa, Meteli.netissä tai MySpacessa notkumalla, vaan käymällä keikoilla ja juttelemalla muiden muusikoiden kanssa. Mikään ei voita lähikontaktia. Jo syntyneitä suhteita voi sitten tietysti ylläpitää myös koneen ääressä.

Esiintyvä artisti oppii tekemällä ja katsomalla. Live-keikan katsominen netistä ei ole ihan sama juttu kuin lavan edessä seisominen. Arvas ennustaa että yhtyeiden taso laskee, kun ei olla enää uteliaita katsomaan ja oppimaan muilta. On vanha viisaus että kirjailijan pitää lukea paljon, jotta kartuttaa ja ylläpitää omaa taitoaan, ja sama pätee joka alalla. Oman pään sisällä pyörimällä ei opi uutta.

Huolestuttavaa on sekin ettei demokurssille ollut yhtään tulijoita. Kuvittelevatko netin kasvattamat artistien alut ettei heidän tarvitse tietää alan käytännöistä mitään? On sulaa hölmöyttä jättää käyttämättä tilaisuus kouluttaa itseään ja helpottaa omaa työtään.

Turussa tehdään paljon hyvää musiikkia, ja täältä löytyy monen genren taitajia. Vanhempi polvi on tottunut – ja oppinut – siihen että käydään keikoilla ja luodaan suhteita moneen suuntaan aktiivisesti. Siitä saa nostetta omalle uralle, oppii uutta ja saa keikkoja. Jostain syystä nuoremmat yrittäjät eivät ole tätä tajunneet. Kyynisempi ihminen voisi sanoa että sitä se koneiden kanssa leikkiminen teettää: virtuaalimaailman kuvitellaan korvaavan oikeat ihmissuhteet.

Netti on hieno ja kätevä asia, ja itsekin roikun täällä jatkuvasti, mutta pitää muistaa pistää nokkansa välillä oikeaan maailmaan – vaikka se toisinaan vaivalloiselta tuntuukin. Siitä on hyötyä.

Mikä sananvapaus?

Halla-Ahosta voi ja pitää olla montaa mieltä, sillä meillä Suomessa on – ainakin tähän asti ollut – mielipiteen- ja sananvapaus. Vaikken Halla-Ahon edustamasta poliittisesta ajattelusta pidäkään, myös hänellä on oikeus sanoa sanottavansa. Valitettavasti Suomen “oikeuslaitos” on eri mieltä.

Olen Jussi K. Niemelän kanssa täysin samaa mieltä siitä että yhdenvertaisuus ja sananvapaus ovat tätä menoa mennyttä.

Koska Lotta Roti näyttää hyvää esimerkkiä, jatkan samalla linjalla. Alla muutama lainaus.

Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävissä keskusteluissa. (Oikeusvaltio Suomessa voidaan tuomio perustella tällä tavoin vuonna 2009!)

Jatketaan lainailua:

Muutama täky Illmanin Mikalle

Valtionsyyttäjä Mika Illmanin voittoputki jatkui muutama päivä sitten, kun alapäähuumorin suurmies Seppo Lehto tuomittiin kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen ja kymmenien tuhansien eurojen vahingonkorvauksiin useista törkeistä kunnianloukkauksista, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta. Asiaa on puitu pitkin internettiä niin paljon, ettei minun varmaan tarvitse toistella itsestäänselvyyksiä:

a) Lehdon tekemät törkyblogit täyttävät toki minkä hyvänsä tulkinnan mukaiset “törkeän kunnianloukkauksen” kriteerit, mutta

b) Suomessa ei ole koskaan tuomittu ketään kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen tällaisista rikoksista. Mika Illmania en moiti, onhan hän mitä ilmeisimmin sukunimensä arvoinen mies, joka tekee sitä, mitä hänen mielestään on tehtävä, mutta niillä käräjäoikeuksilla, jotka kevään mittaan ovat kiltisti antaneet Mikalle kaiken, mitä tämä kehtaa pyytää, on syytä hävetä.

c) Illman kelpuutti asianomistajiksi ja jättiläiskorvausten saajiksi vain syyttäjäkavereitaan ja kansanedustajia, ei esimerkiksi Teemu Lahtista, jolle Lehdon törkyblogit aiheuttivat mahdollisesti todellista vahinkoa edellisten eduskuntavaalien alla. Ajattelu, jossa julkisuuden henkilön kunnia nauttii suurempaa suojelua kuin rivikansalaisen kunnia, on ollut tähän asti vieras demokraattiselle oikeusvaltiolle.

Kunnianloukkaukset sikseen. Lehto tuomittiin myös uskonrauhan rikkomisesta. Käräjäoikeuden perustelujen mukaan Lehto rikkoi muslimien uskonrauhaa pilkkaamalla profeetta Muhammadia. Professori Jaakko Hämeen-Anttila on vahvistanut tulkinnan, jonka mukaan Muhammad on islaminuskossa pyhä hahmo.

Valtionsyyttäjä Mika Illmanin ja Tampereen käräjäoikeuden kanta siis on, että profeetta Muhammadin loukkaaminen on laitonta, koska Muhammad on muslimeille pyhä.

(Toisaalta professori Hämeen-Anttila osaisi varmasti vahvistaa senkin, että kristinuskossa Jeesus ja Jumala ovat pyhiä hahmoja. Tämä ei tietenkään estä ketään pilkkaamasta Jeesusta ja Jumalaa vapaasti valitsemallaan tavalla.)

Aion seuraavaksi heittää Mikalle syötin:

Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto.

Ovatko nämä lauseet laittomia? Ne varmasti loukkaavat muslimin uskonnollisia tuntoja. Lähestytään asiaa loogisten ketjujen avulla:

Viisikymppisenä äijänä Muhammad kihlasi 6- tai 7-vuotiaan Aishan. Heidän liittonsa “täyttyi” Aishan ollessa 9-vuotias. Voidaan tietysti ajatella, että ajat olivat tuolloin toiset, eikä Muhammadin tekoja pidä arvioida nykypäivän kriteereillä, mutta koska toisaalta olemme viime vuosina oppineet, että 50-luvun koulukirjat olivat rasistisia puhuessaan “neekereistä” (vaikka “neekeri” ei tuolloin ollut kenenkään mielestä rasistinen termi), on kai yhtä lailla paikallaan kutsua 1400 vuotta sitten elänyttä lapsenraiskaajaa lapsenraiskaajaksi.

Mitä on tehtävä, jotta yllä esitetyt, lihavoidut väitteet eivät pitäisi paikkaansa? On väitettävä, että …

a) … koraani ei ole kirjaimellisesti totta (ts. että Muhammad ei yhtynyt 9-vuotiaaseen tyttöön). Tämä ei käy, koska islamilaisen doktriinin ja muslimien näkemyksen mukaan Koraani on kirjaimellisesti otettavaa Jumalan sanaa. Yhtymistä ja Aishan ikää ei siis voida kiistää loukkaamatta muslimeja.

b) … Muhammadin toiminta ei ollut kaikilta osin hyväksyttävää. Tämäkään ei käy, koska muslimien (ja Tampereen käräjäoikeuden) näkemyksen mukaan Muhammadin kritisointi on Jumalan kritisointia ja siten pyhäinhäpäisyä. Rangaistus on kuolema. Muslimit uskovat, että Muhammadin teot olivat Jumalan tahdon mukaisia. Koska lapseen yhtyminen oli Muhammadin teko, myös se oli Jumalan tahdon mukainen.

Kuten näemme, kaikki argumentatiiviset väylät lihavoitujen väitteiden kumoamiseksi on teologisesti tukittu. Muhammadin pedofiiliys ja muslimien sekä Allahin pedofiliamyönteisyys voidaan kiistää vain kiistämällä koraanin kirjaimellinen totuudellisuus tahi Muhammadin asema Jumalan lähettiläänä, jonka teot ovat Jumalan tahdon mukaisia.

Niinpä toistan väitteeni:

Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto.

Seuraava täky kuuluu:

Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.

Onko tämä väite sopimaton? Kanssakirjoittaja Kekke kanteli Julkisen Sanan Neuvostolle taannoisesta Kaleva-lehden pääkirjoituksesta, jossa päissään tappamisen arveltiin olevan suomalaisten “kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre”. JSN ei ottanut kantelua edes käsittelyyn. Neuvoston sihteeri Nina Porra:

“Kirjoittaja viitannee selvityksiin, joissa humalajuominen on havaittu suomalaisen alkoholikulttuurin erityispiirteeksi. Myös humalan ja väkivallan välillä on todettu yhteyksiä. Ongelman geneettistä taustaa kirjoittaja ei käsittele faktana vaan esittää siitä oman arvelunsa.”

JSN:n päätökset eivät tietenkään ole juridisia ennakkotapauksia, joita inkvisiittori Illmanin tarvitsisi noteerata, mutta koska toisaalta “kiihottaminen kansanryhmää vastaan” on yleisen syytteen alainen rikos, ja koska Illman (jolle asia viran puolesta kuuluisi) ei Kalevan juttuun ole puuttunut, voitaneen tehdä johtopäätös, että negatiivisia, kansallis-geneettisiä stereotypioita saa julkaista, kunhan niitä ei käsitellä faktana.

Emmehän voi ajatella, että Suomessa eri ihmisiä koskisivat eri säännöt.

Kaikki somalit eivät tietenkään ryöstä tai loisi verovaroilla, mutta eivät toisaalta kaikki suomalaisetkaan tapa päissään. Somalit, joita on 0.2 prosenttia Suomen kokonaisväestöstä, tekevät 12 prosenttia poliisin tietoon tulleista ryöstöistä. Yksi Suomessa asuva somali kymmenestä käy työssä. Ryöstely ja loisiminen ovat somalien lukumäärään suhteutettuna paljon tavallisempia ilmiöitä kuin humalassa tappaminen suomalaisten keskuudessa. Niinpä esitän uudelleen arveluni (jota en käsittele faktana):

Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.

Näissä merkeissä toivotan Mikalle hyvää päivän jatkoa.

(Jussi Halla-aho, 5.6.2008)

Ja lopuksi, se kaikkein paras lainaus:

Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa. (Euroopan ihmisoikeustuomioistuin)

Lainaukset olen siis kopioinut suoraan Lotta Rotin blogista Rikospaikka.

Rehellisesti sanottuna olen sitä mieltä, että yllä olevat lainaukset tulisi kopioida kaikkialle nettiin, jotta pointti tulisi selväksi.

Myytti epäkaupallisesta The Pirate Bay:stä

Vakiolausahdukseni “mikään ei ole ilmaista” (muunnelmani kuuluisasta ilmaisesta lounaasta) sai taas uutta merkitystä kun lueskelin Teostory -lehdestä The Pirate Bayn oikeudenkäyntiin liittyvää artikkelia.

Heti alkuun täytyy sanoa että luotan artikkelin paikkansapitävyyteen, sillä on hyvin todennäköistä että Teosto jos joku on perehtynyt sekä lainsäädäntöön että oikeudenkäynnin kiemuroihin antaumuksella. Johtopäätöksistä voi sitten kiistellä.

Artikkelissa kiinnitettään huomio siihen, että TPB ratsastaa näkyvästi aatteellisuudella, mutta todellisuudessa käärii hyvät rahat omistajien taskuihin piilossa julkisuudesta. Osa imagon rakentamista ovat olleet mm. ilmeisen populistiset vastaukset tekijänoikeuden haltijoille, kun nämä ovat pyytäneet laittoman materiaalin poistamista. Lainaus artikkelista:

Vastauksessaan Dreamworksille he kertoivat kirjeen lähettäjien olevan ”idiootteja, joiden tulisi työntää sisäänsä teleskooppipatukat”.  Kirje loppui selkeään tervehdykseen ”Go and fuck yourself ”. (sivu 12)

Tämänkaltaiset kommentit saavat varmasti aikaan innostuneita reaktioita laittomasti lataavien joukoissa.

Totuus on että TPB on tuottava bisnes, joka tahkoaa rahaa omistajilleen ja rahoittajilleen. Rahavirrat on ohjattu erinäisten peitefirmojen kautta veroparatiiseihin, ja poliisi on löytänyt vain osasta joitain dokumentteja, joko suoria tai välillisiä. Summat ovat melkoisia.

Rahat Britannian Neitsytsaarilla

Julkisuudessa Pirate Bay ja piraatit esiintyvät aatteellisena liikkeenä, ja varmasti joukkoon joku ilmaisuuteen perustuvaan talouden ikiliikkujaan uskova mahtuukin. Pirate Bay pyöritti kuitenkin poliisitutkimusten mukaan merkittäviä rahasummia. Verotuksessa tekijämiehet ovat olleet vähätuloisia tai varattomia – monimiljonääri Carl Lundströmiä lukuun ottamatta.

Vuoden 2006 ratsiassa poliisi takavarikoi Pirate Bayn keskeisten tekijöiden sähköpostiliikennettä, jossa pohditaan, kuinka rahat jaetaan ja minne ne laitetaan. Poliisi löysi piraattien tietokoneilta myös postia, jossa sivuston israelilainen ilmoitusmyyjä Oded Daniel raportoi helmikuun 2006 mainosmyynnin tuoton olevan yli 72 000 Yhdysvaltain dollaria ja maaliskuun 2006 ajalta 85 000 dollaria. Hän vastaa myös eräiden isojen torrent-pohjaisten pornosivustojen mainosmyynnistä.

Nyt tuomittu Gottfrid Svartholm Warg oli säilyneen sähköpostin mukaan pyytänyt tammikuussa 2006 Danielia lähettämään hänelle ”noin 3 000 dollaria osuudestani Pirate Bayn voitosta”, mutta ”verovapaasti” eikä Western Unionin rahaliikennepalvelun
kautta.

Daniel lupasi vastauksessaan rahojen menevän Svartholm Wargin tilille Britannian Neitsytsaarilla. Pirate Bayn mainosmyynnin tuotosta on hajatietojen lisäksi lähinnä vain arvioita, koska rahaliikenne kulkee ulkomaisilla tileillä veroparatiiseissa.

Ruotsalainen yritys keräsi mainosrahat Pohjolassa ja toimitti ne Random Medialle Sveitsiin. Sen osoitteessa toimi Danielin veroneuvontayhtiö Geneva Management Group. Danielin yhtiö myi ilmoituksia muualla maailmassa.

Lehtihaastattelussa vuonna 2006 ruotsalaisyrityksen edustaja kertoi keräävänsä sivuston mainostuloja 600 000–800 000 kruunua kuukaudessa. Kallein ilmoitus maksoi tällöin 200 000 kruunua päivässä – ja niitä oli myyty neljä.

Pirate Bayn juristi Mikael Viborg kertoi Realtid-lehden haastattelussa vuonna 2006 näin: ”Olemme huijanneet kaikkia. Rahat päätyvät veroparatiisi Britannian Neitsytsaarille. Sen saa selville, jos on terävä.”

Oikeus löysi laskuina ja rahaliikennetositteina todisteet sille, että syytetyt olivat saaneet mainostuloista ainakin 1,2 miljoonaa kruunua (113 000 euroa).

Poliisi on myös löytänyt hyvin yksityiskohtaisen sopimuksen, jolla ruotsalaispiraatit ja Daniel perustavat Pirate Bayn sivuja hallinnoivan Transworld Advertising Corporationin Britannian Neitsytsaarille. Se oli vain suunnitelma, piraatit kertoivat poliisille. Vastaava yhtiö oli kuitenkin toiminut Pirate Bayn rahaliikenteessä.

Kuulusteluissa syytetyt olivat oikeuden asiakirjojen mukaan liikuttavan tietämättömiä Danielin toimista. Peter Sunde Kolmisoppi kertoi ihmetelleensä, miksi Daniel lähetti hänelle raportteja mainostuloista, mutta kertoi toimineensa ruotsalaisen mainosmyyntiyhtiön ja Danielin yhteyshenkilönä. Kokenut liikemies Carl Lundström ei tiennyt, miksi Daniel oli varannut rahaa hänen tiliinsä. Oikeus oli eri mieltä.

Yhteistyö Oded Danielin kanssa on houkuttelevaa myös siksi, että hänellä on Internet-mainontaan liittyviä teknisiä patentteja. Immateriaalioikeuksia vastustavat ruotsalaispiraatit käyttivät niitä oman liiketoimintansa rahoittamisessa – tietysti korvausta
vastaan. (sivu 11)

Etenkin viimeisen kappaleen lause herättää jonkinmoisen vinon hymähdyksen lukijassa.

Mainostulojen keräämisessä ei ole mitään väärää, se on vain bisnestä. Tulojen kerääminen on kuitenkin oikeudenkäynnin kannalta oleellista, koska se todistaa että toiminta on kaupallista ja ansiotarkoituksessa perustettu.

Varojen kierrättäminen veroparatiiseihin on oleellista kun vältellään veroja. Se ei ehkä ole rikollista, mutta eettisesti kyseenalaista. Rahavirtojen piilottelu on kuitenkin ollut TPB:n imagon kannalta oleellista, kun on haluttu luoda kuva aatteellisesta, voittoa tuottamattomasta järjestöstä. Viimeisin tempaus imagon luomisessa on TPB:n myymisen (kauppahinta 60 miljoonaa kruunua eli n. 10 miljoonaa euroa) jälkeen annettu lausunto jossa luvataan että myyntitulot säätiöidään aatteellisen toiminnan rahoittamiseksi. Voiko tähän lausuntoon luottaa?

Nopeasti arvioiden vuonna 2006 TPB:n mainostulot ovat olleet vähintään 7,2 miljoonaa kruunua. Suurin osa rahavirroista on niin hyvin peitetty, että on syytä olettaa tuloja olleen enemmänkin. TPB:n toiminta on kasvanut vuosi vuodelta, ja käyttäjämäärä monikertaistunut joka vuosi. Se korreloi tietysti heti mainostuloihin.

Huolimatta siitä että TPB myytiin suurella summalla, on hyvinkin mahdollista että kauppasumma on jo tienattu kasvavilla mainostuloilla ainakin kertaalleen.

Toki TPB:n toiminta vaatii henkilökuntaa ja laitteita, mutta on perusteltua olettaa että näillä tuloilla jää jo reippaasti jotain käteenkin. Toiminta ei siis todellakaan ole epäkaupallista, ja aatteellisuudestakin alan olla eri mieltä. Aatteellisuudella on niin helppo ratsastaa omaa etua tavoitellessa, sen on historia todistanut jo moneen kertaan.

Rahoittajana erikoinen monimiljonääri

Pirate Bay -tuomiossa rangaistuksiin määrättiin myös palvelun osaomistajana Carl Lundström. Nimi ei ehkä sano suomalaisille mitään, mutta Ruotsissa hänet tunnetaan. Wasabröd-näkkileipätehtaan yhtenä perijänä hänestä tuli monimiljonääri suvun myydessä tehtaan ulkomaille 1982.
Sveitsissä asuva Carl Lundström on tuomittu yhdessä muutaman skinimiehen kanssa kahden chileläisen pahoinpitelystä Tukholmassa 1986 ja on tunnettu vankoista siirtolaisvastaisista mielipiteistään. Hän on lehtitietojen mukaan tukenut sekä rahoittanut monia äärioikeistolaisia ja siirtolaisvastaisia järjestöjä.
Viime vuonna erään hänen yhtiönsä toimitusjohtaja tuomittiin aseellisesta ryöstöstä. Mies oli natsijärjestöksi luonnehditun Nordiska förbundetin keskeisiä aktiiveja ja ryöstö liittyi järjestöstä eroon haluavan jäsenen pelotteluun.
Pirate Bay toimi Lundströmin Rix Telecom -yhtiön palvelimilla ja piraattiteknikko Frederik Nejd oli yhtiön palkkalistoilla sivuston kehittämisen ja kasvattamisen aikana. Tukholman käräjäoikeuden tuomion jälkeen Lundströmin asiamies sanoi uutistoimisto
TT:lle, että Lundström maksaa kaikki tuomitut korvaukset. (sivu 11)

Carl Lundströmin menneisyys tai aatemaailma ei välttämättä liity TPB:hin mitenkään, mutta herättää kyllä ajatuksia siitä, onko liikemiehen TPB:stä tahkoama raha mennyt osittain yllä mainitun kaltaisten äärioikeistolaisten järjestöjen toimintaan.

Nyt kaikki aatteelliset piraatit tietysti kavahtavat takajaloilleen ja päättävät trollata kaikin mahdollisin tavoin tätä blogia, mutta miettikääpä kukin ensin itse tykönänne miten vähän tiedätte TPB:n perustajista ja heidän motiiveistaan.

Oliko aate mukana alusta asti, katosiko se matkan varrella kun rahan houkutus kävi ylivoimaiseksi, vai mitä tapahtui?

Kesä ja tunteet kuumina

Tuli äänestettyä ennakkoon, kun marketissa sattui äänestyspaikka kohdalle. Veikkaan että nämä kauppapaikkojen ennakkoäänestyspisteet ovat nostaneet äänestysprosenttia joka vaaleissa. Täytyy myöntää että itsellenikin se teki asian helpoksi.

Rehellisesti sanottuna poliittinen minäni on kärsinyt melkoisia kyynisyyden ja voimattomuuden puuskia. Tuntuu että ihan sama mihin suuntaan potkii, maailma on ja pysyy epäreiluna. Lamakin on vain tekosyy nitistää kaikki pienituloiset, perheelliset ja vanhukset porvarin nyrkin alle. Vihreät ovat avoimesti kaikkien peruspalvelujen romuttamisen kannalla oikeiston rinnalla.

Kaupungin johto törsää kaiken sen mitä duunarien työstä ja veronmaksajien palveluista säästetään. Miksi kannattaisi tapella?

Ehkä kuitenkin kannattaa, sillä kyse on meidän elämästämme, meidän kaupungistamme.

Tänään olisi ollut klo 17 mielenosoitus kaupungin palvelujen puolesta, ikävä kyllä en ehtinyt joukkoon mukaan. Jos haluat osallistua mielenilmauksiin kaupunkilaisten peruspalvelujen puolesta, lisää tilaisuuksia on tässä:

• maanantaina 8.6.2009 klo 15:30, lähtöpaikka Yliopistonkatu 27 (kaupunginhallituksen kokous)

• maanantaina 15.6.2009 klo 17:00, lähtö kauppatorilta, siitä edetään kaupungintalolle

Tiedän jo nyt etten pääse noista kumpaankaan, mutta olen hengessä mukana.

Tapelkaa! Meitä on enemmän kuin kaupungin sika(ri)portaan ihmisiä.

120 – Sari Virta

Löysin ehdokkaani

Sari Virta - 120

Kaivataan linjan vetoa

Piratismi on päivän muotisana, etenkin viimeaikaisten oikeudenkäyntien vuoksi. Piratismista on tullut eräänlainen trendikäs vastavirtakäsite, jonka tarkempi määrittely ei kestä päivänvaloa.

Yleisesti ottaen warettajat puhuvat “vapaasta kulttuurista” ja heti sen perään solvaavat “tekijänoikeusteollisuutta”. Suurin probleema näyttää olevan “iso paha levy-yhtiö”. Mitään kovin järkeviä perusteluja ei esim. Piraattiliiton sivuilta löydy, muuta kuin halu saada mitä tahansa digitoitavaa materiaalia ilmaiseksi – sillä onhan meillä internet jossa lait eivät päde.

Vai pätevätkö? Entä moraali?

Tekijänoikeus on perua valistusfilosofiasta. Sen mukaan halutaan antaa taiteilijalle oikeus työhönsä, oli se sitten materiaalinen tai immateriaalinen. Toisin sanoen: halutaan lain avulla turvata se että taiteilija tai muun immateriaalisen hyödykkeen tekijä voi oikeasti ansaita työllään. Tai vaikka vaihtoehtoisesti omasta halustaan antaa työnsä tulos kaikkien käyttöön.

Netissä jälkimmäinen toimii, ensiksi mainittu ei. Avoimen koodin ohjelmat ja vapaaehtoinen tiedostojen jako toimii, mutta valitettavasti jakoon menee luvatontakin materiaalia. Olen kuullut muutamien piraattien perustelevan toimintaansa “väkivaltakoneiston vastustamisella” – tosin en ymmärrä miten yksittäisen taiteilijan riistäminen parantaa yhteiskuntarakennetta. “Vapaa kulttuuri” -perustelu taas toimii vasta kun teoksen tekijältä kysytään lupa tai hän levittää itse teostaan vapaaehtoisesti. Muussa tapauksessa kyse on varastamisesta.

Useimmat piraatit sekoittavat keskenään tekijänoikeudet ja julkaisukanavat. Fakta: tekijänoikeus on perustuslaillinen oikeus. Piratismin laittomuus ei ole siis mielipidekysymys vaan lainopillinen fakta. Tekijänoikeus ei siirry julkaisijalle (levy-yhtiö, kirjakustantamo, jne) vaan pysyy tekijän hallinnassa. On siis harhaanjohtavaa puhua “tekijänoikeusteollisuudesta”, sillä sellaista ei ole. Julkaisijat tienaavat levyn/kirjan/jne kappalemyynnin perusteella, taiteilija taas teoksen tekijänoikeudella.

Piratismin puolustajilla on mitä mielikuvituksellisimpia tekosyitä. Kuten vaikkapa se, että “alkuperäinen teos säilyy tekijällä, ja ilmaiseksi jakoon laittaminen ei ole varastamista”. Väitteet osoittavat vain käsityskyvyn puutetta. Immateriaalinen teos ei ole kasa bittejä tai kirjaimia kirjan sivuilla, se on kompositio. Musiikkiteos on kuin mikä tahansa myytävä tuote: jos sitä monistetaan ja jaetaan ilmaiseksi – oli kanava mikä tahansa – kyse on tekijän oikeuksien ja elannon varastamisesta. Myöskään se että teos laitetaan näennäisesti ilmaiseksi jakoon ei tarkoita että teko olisi pyyteetön. Ne jotka teoksen saavat laittomasti hyötyvät taloudellisesti. Nolla euroa on aina vähemmän kuin yksi euro.

Piratismin ehkä tekopyhin väite on “vapaa kulttuurin jakaminen”. Se kun ei koske mitään muuta kulttuuria kuin sellaista, joka voidaan levittää netissä helposti. Piraatit puhuvat myös mielellään “väkivaltakoneiston” vastustamisesta, mutta eivät näe että heidän toimintansa on malliesimerkki väkivallasta. Oman käden ja vahvimman oikeudella otetaan mitä halutaan, kysymättä lupaa. Se on väkivaltaa. Piratismin vastenmielisen fasismin huuto on: “Taipukaa tahtoomme, me jyräämme teidät joka tapauksessa”.

Piraatit väittävät vastustavansa suuryhtiöiden valtaa ja puolustavansa sananvapautta sekä taiteilijoiden oikeuksia. Miten se sopii siihen, että heidän toimintansa vaikeuttaa taiteilijoiden toimintaa ja että he samaan aikaan avoimesti vastustavat kaikkia tekijänoikeuksia?

Kun laillisen julkaisun toiminta vaikeutuu, taiteilija kärsii. Levy-yhtiöt kuristavat kapenevat voittonsa artisteilta. Yhä harvempi lahjakas ja lupaava muusikko saa levydiilin, sillä levy-yhtiöt eivät panosta enää muuhun kuin varmasti myyvään musiikkiin. Ei ole vaikea päätellä miten se vaikuttaa populaarimusiikkiin. Itä-Euroopassa, jossa piratismin perinteet ovat syvemmällä kuin täällä, paikalliset bändit eivät ole enää vuosiin saaneet mitään mahdollisuutta, sillä tuottamattomaan toimintaan ei haluta panostaa.

Niin että kiitos vain taiteilijoiden puolustamiseta.

Mielestäni on surullista, että moraali ei kanna pidemmälle kuin teon helppous. Eli: jos se on teknisesti helppo toteuttaa, se on oikein. Yhtä hyvin voisin kulkea kadulla ja mätkiä vastaantulijoita pesäpallomailalla. Se on varsin helppoa. En kuitenkaan tee sitä, sillä se on laitona ja moraalini estää minua tekemästä sitä.

Vielä surullisempaa on se, että vasemmisto näyttää taipuneen ääntenkalastelussaan ja populismissaan piratismin kannalle. Yhä useammin törmään väitteeseen, että “vaihtoehtokulttuuriin” tai vasemmistoon yleensä kuuluvan ihmisen pitäisi kategorisesti kannattaa piratismia. Miksi? Miksi haluaisin riistää niitä joilla jo on vaikeaa? Miksi haluaisin viedä ne vähätkin tulot ihmisiltä, joilla tulo on muutenkin epäsäännöllistä ja vähäistä?

Tiedättekö mikä on kaikkein uskomattominta? Se että vasemmistolla tuntuu olevan varaa unohtaa kaikki nämä vähävaraiset ja -tuloiset kulttuurin tekijät, ja populismin nimessä jättää heidät täysin vaille ihmis- ja perusoikeuksia. En kerta kaikkiaan pysty ymmärtämään tätä yhtälöä. Miten liike, joka väittää puolustavansa vähäosaisia, voi unohtaa täysin ison ryhmän ihmisiä joiden toimeentulo on äärimmäisen epävarma näinä päivinä? Miksi puolustetaan vain fyysisiä hyödykkeitä tuottavia ihmisiä? Kyllä taiteilija on duunari siinä missä hitsarikin! Mutta ilmeisesti hän ei ole vasemmiston huomion arvoinen – vai onko?

Olen tällä hetkellä äärimmäisen pettynyt vasemmistolaiseen politiikkaan. Jos vasemmisto ei ota selkeää kantaa piratismiin, pelkään pahoin että en pysty enää toimimaan puolueen edustajana.

Puoskarilaille vauhtia

Sain yllättävän puhelun tänään. Minua kysyttiin YLE:n keskusteluohjelmaan televisioon puhumaan puoskarilaista, eli vaihtoehtohoitolaista. Ensijärkytyksen jälkeen kieltäydyin kohteliaasti. Toimittaja selvensi että hän soitti koska olin saanut julkaistua Helsingin Sanomissa melko laajan yleisönosastokirjoituksen, jossa kirjoitin homeopatiasta, tai paremminkin latelin faktoja sen tehottomuudesta ja kestämättömistä perusteorioista.

Miksi kieltäydyin? Ehkä olen liian vaatimaton. Todellinen syy oli etten maallikkona halua lähteä ykskaks väittelemään valtakunnalliseen ohjelmaan aiheesta jonka käsittely vaatii aika paljon faktatietoa. Toki osaan perustella kantani, ja olen siinä varsin hyvä, mutta olen sen verran pilkunviilaaja että haluan nimetä tutkimukset ja tutkijat jos aiheesta väitellään. Toisin sanoen, lyödä faktat pöytään niin ettei ole vastaan sanomista.

Toinen syy on että vaadin itseltäni suunnattomasti. Itsekritiikkini on välillä musertava. En olisi antanut itselleni anteeksi jos olisin mennyt suorassa lähetyksessä lukkoon tai menettänyt hermoni.

Siksi neuvoin toimittajaa ottamaan yhteyttä Skepsis ry:n puheenjohtajaan ja kysymään tältä sopivaa puhujaa. Skepsiksestä löytyy kuitenkin asiaan syvällisesti perehtyneitä ammattilaisia, jotka pystyvät kiihkottomasti lataaman tosiasiat pöytään.

Toisaalta – ehkä olisi Skepsiksen imagon kannalta ollut virkistävää nähdä tällainen rastatukkainen huulilävistetty nainen televisiossa yhdistyksen epävirallisena edustajana. Minun ulkonäköni kun yleensä yhdistetään hippimäiseen maailmankuvaan, eikä noita nuoria naisia ole Skepsiksessä liiemmälti. Yhdistyksen jäsenenä olen kuitenkin ollut aika passiivinen, luen lehden innokkaasti mutta kokoontumisiin en pääse tai ehdi. En osannut edes suoralta kädeltä nimetä yhdistyksen puheenjohtajaa.

Ateismi ja skeptisyys ovat jotain mikä on ollut minussa lapsesta asti. Ensimmäisestä luokasta lähtien kyseenalaistin uskontotunnit ja niiden sanoman. Ehkä se johtui siitä että uskonnosta ei juuri kotona puhuttu, vaan asia oli avoin ja sain jo lapsena itse päättää mitä olin mieltä. Sama ajattelun malli kantaa läpi elämäni. On ollut aikoja jolloin olen hivenen “eksynyt” ja yrittänyt etsiä jotain hengellistä aspektia itsestäni, mutta hyvin nopeasti olen palannut entiselleni. Uskonto ei vain toimi minulle. Kaikki uskomusjärjestelmät ovat järjettömiä ja epäloogisia, vaativat ihmisiltä liikaa ja aiheuttavat tarpeetonta ahdistusta. Uskonnottomuus – ateisimi – on yksinkertaisesti tuonut minulle rauhan, tilan jossa minun ei tarvitse hakea hyväksyntää erilaisilta jumalilta tai oikeuttaa tekojani näkymättömän kaverini sanomisilla.

Sen sijaan että tuhlaisin energiaa turhuuden etsimiseen, voin rauhassa ihmetellä maailman monimuotoisuutta ja niitä uusia ihmeellisiä asioita joita tiede löytää. Tiede on seikkailu, päättymätön tarina, joka etsii ja löytää yhä uusia ja uskomattomia asioita. Ajan myötä löydöistä tulee arkipäivää, mutta vielä riittää loputtomasti tutkittavaa. Maailma on rikas ja kaunis ihan omasta ansiostaan, ei siksi että jokin jumalainen despootti määräisi niin.

Skeptisyys tulee ateismin kylkiäisenä ilmeisesti aika luonnostaan. Kun on tottunut kyseenalaistamaan ja ajattelemaan omin aivoin, ei voi innostua siitä että joku lääkitsee toisen ihmisen vaivoja määräämällä ravisteltua vettä kuurihoitona. Lukekaapa ajanvietteeksi vaikka Arno Kotroa Skepsiksen sivuilta. Kriittinen ajattelu, tai edes sen yrittäminen, ei vaadi kovin paljoa. Tärkeimpiä kysymyksiä on vain kaksi.

Miksi? Miten?

Näitä kysymyksiä kannattaa esittää joka paikassa. Jos vastapuoli ei halua vastata, alkakaa epäillä.

Ajatuksia odotellessa lukekaa uudesta bussikampanjasta.

Haluatko lahjoittaa? http://uskomaton.fi/kampanja/lahjoita.html.

Oikeusvaltio – HAH!

Mikä ***** mättää?

Tänään oli lehdessä kaksi uutista tuomioista. Ensimmäisessä nuori mies, joka oli vuosia raiskannut ja hyväksikäyttänyt useita lapsia, sai reilun kahden vuoden ehdollisen(!) tuomion ja päälle (kuin sormenheristyksenä) vähän yhdyskuntapalvelua. Samaan aikaan Habitan veropetosarkkitehdit saivat hiukan enemmän ehdotonta(!) vankeutta.

En todellakaan kehtaa sanoa mitä ajattelen.

Ei ole ihmisellä mitään arvoa.

#¤%&@£$!!!

Eläkeikä, työikä ja maahanmuutto

Tulipas otsikko! Ajattelin kuitenkin yrittää pohtia noita kaikkia kolmea.

Hallitus – tai tällä hetkellä tuntuu että Vanhanen, johon koko kohu profiloituu – teki täysin käsittämättömän vedon päättäessään yksipuolisesti eläkeikän nostosta. Päätös tuntuu olevan linjassa Lex Nokia -kohun kanssa siinä mielessä, että taas kerran tehtiin juosten-kusten pykäliä kuuntelematta alan asiantuntijoita. Totuus on kuitenkin se, ettei eläkeiän nosto mitään auta, jos jo nyt todellinen eläkkeellelähtöikä on vajaat 60 vuotta. Tuskin minun edes tarvitsee kertoa mikä sitä eläkkeelle lähtöä viivyttäisi, mutta sanonpa kuitenkin: tehkää työelämä sellaiseksi ettei se kuluta ihmisiä loppuun ennen aikojaan.

Viime laman jäljiltä työelämä muuttui radikaalisti. Fyysisen kuormituksen päälle kasattiin henkinen painostus ja stressi, kun samat työt pitää tehdä entistä vähemmällä porukalla, ja työnantaja vihjailee jatkuvasti että tulijota riittää jos sinä et jaksa. Suomalainen työilmapiiri on muutenkin edelleen lähes pelkkää ylhäältä sanelua, työntekijöitä ei kuunnella eikä arvosteta. On nurinkurista että monet työntantajat näkevät työvoiman vain kuluna, pakollisena rasitteena, kun päinvastoin pitäisi huomata että työntekijät ovat voimavara ja yrityksen selkäranka. Työntekijä myy oman työpanoksensa työnantajalle ja odottaa – palkan lisäksi – pääsevänsä ympäristöön jossa viihtyy ja voi tehdä töitä mahdollisimman kauan. Suomalaiset palkansaajat ovat lojaalia väkeä. Meillä tykätään olla samassa työpaikassa pitkään, etenkin jos uralla voi edetä ja pitkää sitoutumista arvostetaan. Työpaikka on kuitenki monelle lähestulkoon toinen koti.

Siinä ei siis ole mitään väärää, että pyritään pidentämään ihmisten työikää, mutta keinot ovat jokseenkin omituisia. Suomen kansa vanhenee vauhdilla, ja pian ollaan tilanteessa jossa huoltosuhde on kestämätön. Yksi ratkaisu on siis saada iäkkäät viihtymään töissä niin että eläkkeelle lähtöä ei kiirehditä – siis työntekijän omalta puolelta. Onnellinen ja terve työntekijä jaksaa pidempään ja tekee parempaa työtä.

Ikuisuusaihe huoltosuhteesta puhuttaessa on myös maahanmuutto. Eri ennusteiden mukaan maahanmuutto EU-maihin, myös Suomeen, tulee lisääntymään vauhdilla. Syyt ovat usein taloudellisia: lähtömaassa nuoriso ei saa töitä ja olot ovat köyhiä. Lähdetään siis leivän perässä ulkomaille. Sitähän suomalaisetkin ovat tehneet kautta historian.

Suomen kannalta maahanmuuttajat voivat olla arvokas voimavara, jos muutto on hallittua ja tulijat saadaan nopeasti sopeutettua suomalaiseen yhteiskuntaan. Rehellisesti sanottuna minulla on tällä hetkellä melko sekava kuva Suomen maahanmuuttopolitiikasta – jos sellaista edes on. Yksi jo toinenkin ihminen on moittinut kotouttamisen takkuamista. Ilmeisesti suurin ongelma on aika. Kaikki kestää liian kauan, suomen kielen opetusta saa huonosti ja opetukseen pääseminen kestää, jotkut kunnat ovat jopa radikaalisti vähentäneet kieli- ja kulttuurikoulutusta. Sekä pakolaiset että maahanmuuttajat (näillä käsitteillä on ero, vaikka ne usein julkisuudessa sekoitetaankin) asutetaan tai hakeutuvat samoihin lähiöihin, mikä vaikeuttaa tietysti sopeutumista. Suomalainen työelämä on myös aika nihkeästi vastaanottanut eri kulttuureista tulevia ihmisiä.

Käänteli asiaa niin tai näin, on melko selvää että me tarvitsemme maahanmuuttajia. Siksi pitää puhua maahanmuuttopolitiikasta, kotouttamisesta ja asenteiden muuttamisesta. On äärimmäisen tärkeää ymmärtää, että Suomeen muuttavan täytyy päästä nopeasti kieli- ja kulttuurikoulutukseen, eli saada edellytykset päästä nopeasti kiinni suomalaiseen yhteiskuntaan ja työelämään.

En halua sellaista tulevaisuutta, jossa maahanmuuttajat tekevät pelkkiä matalapalkka-alan töitä ja ghettoutuvat omiin lähiöihinsä. Mutta miten saada muualta tänne muuttaneet sopeutumaan nopeasti? Avain on raha, ja byrokratian nopeuttaminen (tai karsiminen). Rahaa tulee kulumaan varmasti paljon enemmän kuin nyt. Turvapaikkahakemusten käsittelyaikaa pitää lyhentää roimasti, työlupien saantia nopeuttaa ja panostaa suomen kielen ja kulttuurin opettamiseen heti kun henkilö on Suomeen tullut.

Kaikki palaa siis taas rahaan, kuten moni muukin asia tässä elämässä. On hyvä ymmärtää että maksamaan joudumme joka tapauksessa, tavalla tai toisella. Turun Sanomissa oli maahanmuutosta pitkä kirjoitus Sunnuntai-osiossa. Siinä asia ilmaistiin hyvin:

Suomen pitää olla valmis tunnustamaan, että hallittu maahanmuutto maksaa.

- Jos sitä ei makseta nyt rahalla, hyvällä kouluttamisella ja kotouttamisella, niin se joudutaan maksamaan jollain muulla tavalla – sosiaalisina ongelmina, järjestyshäiriöinä, ghettoutumisena, Saukkonen sanoo.

Lue koko artikkeli täältä.

Keskustelua rehellisyydestä

Päivän Turun Sanomissa oli Turkka Hautalan oivallinen kolumni. Siinä suomitaan melko suoraan vasemmiston tapaa sortua totuusrelativismiin (ks. “Relativismi” Wikipediassa) ja unohtaa aiemmat ihanteensa oikeuden puolustamisesta.

Totuusrelativismi mahdollistaa mm. sellaiset älylliset epärehellisyydet kuin “älykkään suunnittelijan” ymppääminen evoluutioon, tai puoskaroinnin (esim. homeopatia) ottamisen tutkitun lääketieteellisen hoidon rinnalle (tai jopa tilalle).

Sama logiikka – tai pikemminkin sen puute – pistää ihmiset jonkin sairaalloisen “poliittisen korrektiuden” nimissä ymmärtämään ja suvaitsemaan ääri-islamilaisuutta niin pitkälle, että ollaan valmiita luopumaan sananvapaudesta. Tosiasiassa kai on kuitenkin kyse ihan rehellisesti pelosta, sillä halutaan olla hissuksiin ettei vain kukaan suuttuisi. Suomessakin on koulujen aamunavauksista poistettu kaikki uskonnolliset viittaukset vähemmistöjen pelossa.

Olen vannoutunut ateisti, mutta minua ärsyttää se että suomalaisissa kouluissa aamuhartaudesta tehtiin aamunavaus ja kaikki (tapa)uskonnolliset – nimenomaan valtaväestön uskonnon mukaiset – merkit poistettiin, koska pelättiin vähemmistöjen reaktioita. Suvivirsi on traditio myös uskonnottomille, jos siitä pitää luopua “poliittisen korrektiuden” vuoksi, ollaan hakoteillä. Silloin luovutaan valtaväestön oikeudesta harjoittaa omaa perinnettään ja kulttuuriaan – kenen hyväksi?

Hautalan kolumni käsittelee periaatteessa tätä samaa asiaa. Jyllands Postenin pilakuvien piirtäjää arvosteltiin ympäri länsimaita – ja hyvin usein arvostelijoina olivat vasemmiston edustajat. Ikäänkuin terrori oikeuttaisi tietyn ihmisryhmän olemaan täysin kaiken arvostelun ja kritiikin yläpuolella.

Länsimaissa ollaan totuttu aika rajuunkin keskusteluun, ja hyvin usein ryöpytyksen kohteena on nimenomaan uskonto. Pilakuvissa ei ole Jeesusta säästelty, muista Raamatun hahmoista puhumattakaan. Pitääkö meidän nyt luopua tästä sananvapaudesta vain koska ääri-islamilaiset syytävät kirouksia ja tappouhkauksia päällemme?

Minä en ainakaan halua luopua.

Rehellisyydestä puheen ollen, lehtitietojen mukaan Lex Nokian käsittelyssä Vihreiden oma vara-Niinistö pullautti suustaan ajatuksen joka ansaitsee lähemmän tarkastelun. Minun puolestani koko laki pitäisi hylätä, niin hutiloiden se on tehty, mutta Ville Niinistön esitys siitä että se rajattaisiin koskemaan vain suuryrityksiä oli varsinainen aivopieru, tai sitten vain hyvin paljastava “freudilainen” lipsahdus.

Ajatelkaas nyt. Vain suuryrityksillä olisi poliisinkaltaiset valtuudet valvoa työntekijöitään. Vain suuryrityksillä olisi valtuudet yrittää estää yrityssalaisuuksien vuotaminen. Kenen pussiin Ville pelaa? Sikäli kun jonkinlaiset valtuudet yrityksille annettaisiin, ne siis annettaisiin vain niille suurimmille ja rahakkaimmille, jotka muutenkin pyörittävät valtion politiikkaa miten lystäävät. Toiseksi, annettaisiin ymmärtää että pienyritysten henkisen pääoman suojelu ei olekaan yhtä arvokasta.

Eiköhän tuo kiteytä Vihreiden politiikan ytimen aika tehokkaasti. Tai, kuten minulla on tapana sanoa, politiikan puutteen.

Loppuun vähän hyviä uutisia. Suomeen ollaan vihdoin saamassa populaarimusiikin museo. Mutta miksi ihmeessä näin merkittävä asia ansaitsee vain parin rivin pikku-uutisen? Sarkastisesti: Ei kai se vain kerro jotain kulttuuripiirien asenteesta??!